Siirry hakuun ja työkalulinkkeihin
Siirry osion navigaatioon
Siirry päänavigaatioon

Miten Koulujen Aikakauslehtiviikko toteutuu?

Ensimmäinen Koulujen Aikakauslehtipäivä toteutettiin 1995. Tänä vuonna Aikakauslehtipäivä muuttu Aikakauslehtiviikoksi. Koulujen Aikakauslehtiviikko syntyy yhteistyön tuloksena. Sen toteuttaa Aikakausmedia jäsenkustantajineen tukena Opetushallitus ja Itella.

Teemasta toimeen

Viikon suunnittelu aloitetaan jo alkuvuonna, vaikka itse teemaviikkoa vietetään marraskuun puolivälissä. Ensin kootaan edellisen vuoden palaute suunnittelua ja kehittämistä varten. Sen jälkeen ideoidaan viikon teemat ja sisältö. Teemat ohjaavat materiaalien sisältöjen ja ulkoasujen suunnittelua. Viime vuosina on pureuduttu aikakauslehden kuviin ja tekstilajeihin.Teema kiteytetään sloganiksi, kuten Lue kuva! tai Olet mitä luet.

Kun teema on selvillä aloitetaan materiaalin suunnittelu ja tekeminen. Aikakausmedian oppimateriaali on tarkoitettu yleisesti eri aikakauslehtien käsittelyyn. Lisäksi kustantajat tekevät materiaaleja omiin lehtiinsä.

Lehtiniput valtaavat koulun

Kustantajat lahjoittavat lehdet Aikakauslehtiviikkoa varten. Erilaisia yleis-, ammatti- ja järjestö sekä asiakaslehtiä on viime vuosina saatu yhteensä noin 700 000. Eri lehtinimikkeitä on tuossa määrässä paljon. Yksi teemaviikon tarkoitus on esitellä, miten paljon erilaisia aikakauslehtiä Suomessa ilmestyy ja tarjota ideoita niiden monipuoliseen käyttöön opetuksessa. Joitain lehtinimikkeitä tulee kustantajilta muutamia satoja, toisia taas kymmeniä tuhansia.


Kouluille lehdet jaetaan lehtinipuissa. Lehtiniput kootaan Rautakirjassa. Nipuista pyritään tekemään mahdollisimman monipuolisia, jotta aikakauslehtien kirjo näyttäytyisi oppilaille. Sellaista lehteä, jota kustantaja on lahjoittanut suuren erän, koulut saattavat saada jopa koko luokalle. Yhden vuorokauden aikana lehdet niputetaan kouluasteen ja koulun koon mukaan.Lehtinippujen oheen tulevat myös materiaalit.


Kun lehdet ja materiaalit on niputettu ja niiden päällä on koulun toimitustiedot, ne lastataan lavoille, jotka pakataan rekkoihin ja kuljetetaan terminaaleihin. Eri puolilla Suomea sijaitsevista terminaaleista niput kuljetetaan perille kouluihin marraskuun alussa.

Kukin koulu ja opettaja toteuttaa Aikakauslehtiviikon omalla tavallaan. Se voi olla muutaman tunnin mittainen kokonaisuus aikakauslehtien parissa tai useamman kuukauden kestävä projekti.

Marraskuun puolivälin jälkeen kokoamme palautetta Aikakauslehtiviikon järjestelyistä ja materiaaleista sekä siitä, miten Aikakauslehtiviikkoa on kouluissa toteutettu.

Päivitetty 02.03.2011  15:13:24

Haku ja sivuston työkalut
In English / Linkit / Ota yhteyttä / Sivukartta /

Yhteystiedot

Aikakausmedia |
Lönnrotinkatu 11 A,
00121 Helsinki
|

Postiosoite: PL 267, 00121,Helsinki
| Sähköposti:
Puhelin: (09) 2287 7280
| Fax: (09) 603 478

|


Laskutusosoite:

Aikakauslehtien Liitto ry
PL 267
00121 Helsinki

Henkilöstön yhteystiedot
Anna palautetta, kommentoi

Palvelut

Aikakausmedia on aikakauslehtijulkaisijoiden yhteistyöfoorumi, jonka jäseninä ovat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat Suomessa.

Mediakortit

Mediahaku

Hae tietoa ilmoitushinnoista, ilmestymisajoista, kirjapainoista jne.

Liitelaskuri

Helpottaa aikkariliitteen suunnittelua.

Koulujen lehtitilaukset
Tilaa koulullesi aikakauslehtiä alennettuun hintaan.

Jäsenluettelo

Jäsenkustantajien ja lehtien yhteystiedot.

Jäsenextranet
Jäsenten oma palvelu sisältää muun muassa tietoa tapahtumista.

Aikakausmedia ADS Oy

Aikakauslehtien Liiton omistama yritys, jonka palveluja käyttävät niin pienet kuin suuretkin aikakauslehtikustantajat.

Ilmoitusvarausjärjestelmä
Ilmoitusaineistojen välitys- ja tarkitusjärjestelmä
Mediatietojen jakelujärjestelmä

Siirry Aikakausmedia ADS Oy:n sivuille