Siirry hakuun ja työkalulinkkeihin
Siirry päänavigaatioon

10.04.2014

Editin 2013 voittajat: Suomen Luonto valittiin Vuoden 2013 yleisölehdeksi

Aikakausmedian vuosittaisessa Edit-kilpailussa jaettiin 10.4. mainonnallisten sarjojen lisäksi voitot yhteensä 14 toimituksellisessa sarjassa. Sarjassa Vuoden 2013 yleisölehti voittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton Suomen Luonto -lehti. Ammatti- ja järjestölehdistä sarjansa voitti Ulkopolitiikka ja asiakaslehdistä Chydenius.

Vuoden lehti -tuomariston mukaan Suomen Luonto -lehdessä kuvat hengästyttävät ja tekemisen intohimo näkyy loppuun asti tuotetuissa monipuolisissa jutuissa. Sisältö on sekä tiukkaa asiaa että viihdettä. Kieliasu on kekseliästä ja visuaalinen kerronta tempaisee mukaansa pitkäksi aikaa. Lehden verkkosivusto ja painettu lehti tukevat toisiaan hienosti viestittävässä asiassa. Lehti kutsuu lukijaa rakastamaan, ihailemaan ja kunnioittamaan luontoa.

Editiin kuuluu myös yleisöäänestys aikakauslehtien kansista. Vuoden 2013 ehdolla olleista kansista eniten ääniä sai agilityharrastajien agi.fi agilitylehti 1/2013. Yli 7 500 äänestä kansi sai 1199 ääntä. Kannessa miellytti äänestäjiä sen selkeys ja persoonallinen erottuminen. Seuraavaksi eniten ääniä saivat asiakaslehti Club One sekä hiusalan ammattilehti Pinni.

Kilpailun ulkoasutuomaristo valitsi yleisöäänestyksen kansista kunniamaininnan saavan kannen. Kunniamaininnan sai Suomen Asianajaliiton Advokaatti 6/2013. Tuomaristoa miellytti kannen intensiivisyys. Yksinkertaisuus ja eleettömyys saavat uteliaisuuden heräämään ja avaamaan kansilehden.

Vuoden 2013 voittajat Aikakauslehtikilpailu Editissä:
• Vuoden 2013 digitaalinen innovaatio aikakauslehdessä
Demi / Demi.fi-awards

• Vuoden 2013 aikakauslehtitoimittaja
Ulla Ahvenniemi, Kodin Kuvalehti

• Vuoden 2013 henkilökuva aikakauslehdessä
Kuva Jörn Donnerista. Kuvaaja Marjo Tynkkynen, Suomen Kuvalehti

• Vuoden 2013 lifestyle-kuva aikakauslehdessä
"Käsityökuva"
Kuvaaja: Mirva Kakko
, Kotiliesi

• Vuoden 2013 reportaasikuva aikakauslehdessä
"Vaasalainen uusnatsi"
Kuvaaja: Juuso Westerlund
, Image

• Vuoden 2013 juttutiimi ammatti- ja järjestölehdessä
"Aloita tästä", Jussi Collin, Hannu Jauhiainen ja Tuomas Karppinen"
Metsälehti Makasiini

Vuoden 2013 juttutiimi asiakaslehdessä
"Oi maamme Suomi", Kari Latvanen, Solja Sergelius, Jesper Vuori ja Teemu Väätäinen
FIM

• Vuoden 2013 juttutiimi yleisölehdessä
"Saa suudella", Teemu Heinilehto, Jenny Jansson, Kaapo Kamu, Mikko Numminen,
Joanna Palmén, Sanna Saastamoinen-Barrois, Janne Suono ja Niklas Thesslund
Image

• Vuoden 2013 paras aikakauslehden ulkoasu
Raymond

Vuoden 2013 ammatti- ja järjestölehti
Ulkopolitiikka

Vuoden 2013 asiakaslehti
Chydenius

Vuoden 2013 yleisölehti
Suomen Luonto

Aikakauslehtimedian vuosittain järjestämään Editiin lähetettiin yhteensä 306 ehdotusta palkittavista aikakauslehtien tekijöistä sekä töistä.

Kilpailulla haetaan sekä sisällöllisiä että visuaalisia alan huippuja. Aikakausmedian jäsenkustantajien lehdet, niin myös näihin lehtiin työskentelevät freelancerit ovat kilpailussa mukana. Päätöksiä voittajista toimituksellisissa sarjoissa teki yhteensä 11 esiraatia ja varsinaista tuomaristoa.



Aikakausmediaan kuuluvat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat Suomessa. Yhteisöön kuuluu yli 275 suomalaista tai Suomessa toimivaa aikakauslehtikustantajaa ja -julkaisijaa, jotka julkaisevat yhteensä lähes 520 aikakauslehteä tai verkkojulkaisua. Edustettuina ovat yleisölehtien, ammatti- ja järjestölehtien sekä asiakaslehtien kustantajat

« Takaisin listaan


Haku ja sivuston työkalut
In English / Linkit / Ota yhteyttä / Sivukartta /

Yhteystiedot

Aikakausmedia |
Unioninkatu 11,
00131 Helsinki
|

Postiosoite: PL 185, 00131,Helsinki
| Sähköposti:
Puhelin: (09) 2287 7280
| |

Laskutusosoite

Facebook

Twitter
Instagram

Henkilöstön yhteystiedot
Anna palautetta

Palvelut

Aikakausmedia on aikakauslehtijulkaisijoiden yhteistyöfoorumi, jonka jäseninä ovat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat Suomessa.

Mediakortit.fi
Tiedot ja monipuoliset hakumahdollisuudet noin 250 aikakauslehdestä.

Liitelaskuri

Helpottaa aikkariliitteen suunnittelua.

Koulujen lehtitilaukset
Tilaa koulullesi aikakauslehtiä alennettuun hintaan.

Jäsenluettelo

Jäsenkustantajien ja lehtien yhteystiedot.

Jäsenextranet
Jäsenten oma palvelu sisältää muun muassa tietoa tapahtumista.

Aikakausmedia ADS Oy

Aikakauslehtien liiton omistama yritys, jonka palveluja käyttävät niin pienet kuin suuretkin aikakauslehtikustantajat.

Ilmoitusvarausjärjestelmä
Ilmoitusaineistojen välitys- ja tarkitusjärjestelmä
Mediatietojen jakelujärjestelmä

Siirry Aikakausmedia ADS Oy:n sivuille